Työyhteisö pitää rakentaa joukkueen tavoin

Työyhteisö pitää rakentaa joukkueen tavoin

Työpaikalle tarvitaan monenlaisia ihmisiä. Käytännössähän toimiva työyhteisö pitää rakentaa urheilujoukkueen tavoin. Valmentajan tehtävä on koota joukkueeseen oikeat yksilöt, ei parhaita, vaan ne, jotka tekevät parhaan joukkueen.

Yksilöiden osaamisalueet pitää osata yhdistää, jotta saadaan maksimitulos. Yrityksessä toimiva tiimi rakentuu ihmisistä, joilla on eri vahvuusalueita.

Esimiehellä tärkeä rooli

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kertoo, että koripallomaajoukkueessa on tehty jo kymmenen vuoden ajan pelaajista käyttäytymisanalyysit. Hän kertoo vastustaneensa aluksi ihmisten lokeroimista. Käyttäytymismallit kuitenkin ohjaavat ihmisiä. Olisiko työyhteissäkin tarve analysoida työntekijöiden persoonia enemmän, jotta heidän tiedot ja taidot pääsisivät kunnolla oikeuksiinsa?

Erilaisista ihmisistä koostuva tiimi nostaa esiin myös esimiehen roolin. Yrityksen esimiehet tekevät usein sen virheen, että pyrkivät johtamaan alaisiaan samalla kaavalla. Esimerkiksi introvertti, rationaalinen työntekijä tarvitsee tarkat ohjeet, selitykset ja esimerkit siitä, mitä tehdään.

Tunteikkaalle ja ekstrovertille työntekijälle tarvitsee vain näyttää suunta mihin mennään, minkä jälkeen hän kokeilee itse. Jokaisella varmasti on potentiaalia olla oman osaamisalueensa rock-stara.

Olen Dettmanin kanssa samaa mieltä, että paras joukkue ei välttämättä koostu huippuyksilöistä. On oltava pelisilmää. Työyhteisössä jokaisella on oma paikkansa ja roolinsa, joihin on löydettävä juuri siihen sopiva henkilö ja heihin sopiva johtamistyyli. Eihän koripallokentälläkään voi aina olla yhtä aikaa viittä sentteriä eikä kaikkiin päde samat valmennusohjeet.